Hitaan ajattelun oppii siinä missä pilates hengitystekniikankin. Harjoittelemalla.
Päivät koostuvat tuokioista. Niissä ovat oman itsemme lisäksi mukana ehkä työtoverit, johtoporras, omaiset, sukua, naapureita, tuttavia... Tuokiot ovat kansoitettuja muutenkin. Rinnakkain ovat sisäiset pienet itsemme, nuori meissä, luvuttomat aikaisempien tuokioiden muistot, kenties historian tunnetut henkilöt. Metakka voi olla kova, jopa yli metelin, jota sisäinen dialogimme tuottaa kaiken aikaa.
Tuokio syntyy pohteen ympärille
Jokin asia alkaa askarruttaa. Siitä kehkeytyy pohde, pohtimisen kohde.
Tarvitaan viittä eri kapinetta päästäksemme ratkaisuun.
Tunnista on kapine, jossa kaikki aistit, vaistot ja kokemustiedot auttavat hoksaamaan, mistä on kysymys. Tunnistaminen on tapahtunut, kun höttöiset uskomuksemme korvautuvat konkreetilla, realistisella asiatiedolla.
Tunnusta on työkalu, jolla on paitsi tiedollinen myös eettisen vastuun ulottuvuus. Tunnustamisen huomaa siitä, että tulee toimeen häpeänsä kanssa.
Havahdu on paitsi kapine muutokseen myös intohimoja herättävä keidas arjen tuokioiden keskellä. De Mello, havahtumisen filosofi epäilee, ettei meistä ole havahtujiksi. Tuttu ja turvallinen jumittuminen näille sijoille on riskitön ja mukava vaihtoehto. Havahtunut ihminen tulee takaisin maan päälle jakamaan Lasaruksen kohtaloa. Carlos Castanedan kuvaukset Etelä-Amerikan intiaanien poppamiesten toimintatavoista vahvistavat de Mellon väitteen. Jotta havahtuisimme, jonkun pitäisi täräyttää meitä lapaluiden väliin äkkiarvaamatta, silloin kun vähiten odotamme moista.
Luovu on kapine, jonka avulla lakkaamme tekemästä niinkuin olemme tottuneet aikaisemmin tekemään. Luopuminen on tapahtunut, kun suremme menetystä. Surussa ei ole marttyyriutta tai uhrin osaan vajonneen imelää itsesääliä. Suru on kirkas kuin kirnupiimän hera.
Harjoittele -kapineen avulla ratkaisu viedään osaksi tavallista tuokioista koostuvaa elämää. Moni haluaa, että ratkaisut tulevat heti voimaan. Mutta useimmat ratkaisut eivät ole tikkukaramelleja tai pikaliimoja, jotka löytyvät kaupasta heti ja vaikuttavat nopeasti.
Keskittyminen hitaan ajattelun suuri salaisuus
Mikään viidestä kapineesta ei toimi, jos meiltä puuttuu keskittymisen taito. Roger-Pol Droit tarjoaa teoksessaan (Droit, Roger-Pol. 2002. Kuori omena päässäsi – 101 arjen filosofista harjoitusta. Tammi, Helsinki.) useita mahdollisuuksia lisätä keskittymiskykyä.
Kuori mielikuvitusta käyttäen omena päässäsi. Jos kykenet pääsemään loppuun saakka, sielusi silmien edessä on puoli metriä omenankuorinauhaa ja herkullinen kuorittu omena. Tavallisesti stressi, kyvyttömyys keskittyä ja päässä vellova sisäinen dialogi estävät kuorimasta paria senttimetriä enempää. Sitäkin voi kokeilla, että juoksentelee kovaa vauhtia hautausmaalla tai kutsuu tyhjässä huoneessa omaa itseään etunimellä esimerkiksi 1561 kertaa.
Harjoittelemalla oppii. Hitaan ajattelunkin.
tiistai, 18. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Huiman hieno blogi. "Kuori mielikuvitusta käyttäen omena päässäsi" - vapauttavaa ja herkullista.
VastaaPoistaKapineet kunniaan! *_*