TERVEHDYS TOMANIASTA - 2
-- Dosentti Risakita, hauska nähdä teitä jälleen toimituksemme maisemakonttorissa.
- Mennään suoraan aiheeseen, siis Tomanian tasavallan instituutioihin. Minun on kohta lähdettävä toiseen tilaisuuteen, puhumaan kahdestatoista timantista.
-- Kaikin mokomin. Mitä haluatte kertoa?
- Jos sopii, kerron ilman keskeytyksiä, mitä olen Tomaniassa havainnut.
-- Sopii mainiosti, vaikenen tyyten.
- No niin, ensinnnäkin otan puheeksi kolme instituutiota koskevaa havaintoani. Törmäsin niihin kiertäessäni Tomanian tasavallan kylissä ja kaupungeissa. Ensimmäinen on veden varaan joutunut kirkkolaitos, toinen on suurten palvonta ja kolmas rikollisuuden tietoinen suosiminen.
Veden varaan joutunut kirkkolaitos
Kaikkialla, myös Tomaniassa, ihmiset ovat kehittäneet pahuutensa tulkintaan, kuolemankauhunsa hallintaan ja sotkuisen elämänsä syiden setvimiseen uskonnollisen instituution, kirkkolaitoksen. Juuri kun olin käymässä Tomaniassa, ihmiset erosivat jonkinlaisena joukkoerona kirkkolaitoksestaan. Jouduttavaksi, katalyyttiseksi tekijäksi mainittiin kaduilla ja kapakoissa televisiosta nähty keskustelu samaa sukupuolta olevien siunaamisesta tai vihkimisestä kirkkolaitoksessa. Nyt voitte esittää minulle kysymyksen, mikäli tämä havainto teitä kiinnostaa.
-- Kiinnostaa! Hm... Miksi tämä havainto on niin tärkeä, miksi halusitte nostaa sen esille?
- Ero kirkkolaitoksesta moisen katalyytin jouduttamana on kuin kärpäsen kakka suunnattoman peiliteleskoopin linssillä. Ei merkitystä. Tomanialaisten kyvyttömyys hahmottaa asioiden mittasuhteita on joko nerokkuutta tai vakava kansallinen joukkosairaus. Sitten haluan puhua suurten palvonnasta.
-- Puhukaa.
Suurten palvonta
Tomanialaiset eivät katso asioita kohti vaan takaviistoon, jossa oli ennen Neuvostojen liitto, suurvalta ja ankara naapuri. Nyt takaviistossa on maanosan yhteinen unioni, jota kutsuvat EU:ksi. Suurten palvonta on läpäissyt koko yhteiskunnan. Asioita perustellaan sanomalla, että se ja sekin on samaa mieltä tai että ne ja ne tulevat tukemaan hanketta tai että siellä ja täällä vastustetaan jotakin hanketta. Kysyin eräältä paikallispäättäjältä, voitaisiinko avuksi yhteisten asioiden hoitoon ottaa ns. agendaa, yhteistä työlistaa. Hän sanoi, että kävisihän se, mutta kun se ja se ei kuitenkaan hyväksy ehdotusta. Suurten palvonta alkaa vaatimalla lapsien vanhemmille vanhemmuutta, suojaamalla opettajien valta-asemaa ja pitämällä yritysten omistajien tahtoa pyhänä. Kaikki yhteiskunnallinen liike, dynamiikka on pysähtynyt takaviistoon pälyilevien tomanialaisten joukkoseisonnassa. Instituutiot ovat arvossa arvaamattomassa Tomaniassa. Mitäs ajatuksia tämä herättää?
-- Tulen surulliseksi tomanialaisten puolesta. Mutta iloinen olen siitä, ettei meillä täällä ole moista.
- Ei niin. Sitten otan lopuksi puheeksi Foucaultin väitteen rikollisuudesta.
Rikollisuuden tietoinen suosiminen
- Tomaniassa on pieni yläluokka, rikas ja joukkokateuden kohde, ryhmä johon yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon vaatimukset eivät ulotu. Suurin ryhmä on keskiluokka, joka ahkeroi, saa palkkaa, maksaa verot ja kuluttaa. Keskiluokan menestys riippuu alimmasta luokasta, jonka jäsenet tekevät halpa-arvoisimmiksi arvioidut ja pienipalkkaiset työt. Alimman luokan jäsenet himoitsevat nousua keskiluokkaan. Aivan suotta, mutta kukaan ei henno heille sanoa, että toivomus on mahdoton. Alin luokka kestää tilanteensa, koska se voi verrata tilannettaan rikollisiin. He ovat aina parempia kuin rikolliset. Korkea työmoraali, velvollisuudentunto ja ahkeruus erottavat heidät rikollisista. Niinpä Tomanian yläluokalle on kullan arvoista pitää yllä riittävää rikollisvarantoa vertailuasetelman säilyttämiseksi. Mitä ajattelette tästä Foucaultin esittämästä väitteestä?
-- Kerrassaan kyyninen ja häijy kaveri.
- Tekin, arvoisa toimittaja puhutte henkilöstä, Foucaultin ominaisuuksista. Eikö rohkeus riitä tutkimaan väitettä sinänsä? No, niin ja näin, nyt minun on valitettavasti lähdettävä toiseen tilaisuuteen. Otetaan seuraavan kerran puheeksi työelämä. Se eroaa Tomaniassa rajusti käytännöistä, joihin me olemme täällä kotopoluilla tottuneet.
-- Suurkiitos teille, että annoitte lehdellemme aikaanne ja näitte vaivaa esitelläksenne Tomaniaa. Laitan toimituspäällikölle tietoa, että palkkio lähtee sovitulla tavalla tilillenne.
- Sitä odotan kovasti. Eihän tässä muuten jaksaisi sameasta ja raskaasta Tomanian kulttuurista kertoa.
Katso edellinen juttu Tomanian kansalaisista
Katso seuraava juttu Tomanian työelämästä
Tuosta Foucaultista ja rikollisuudesta vielä: On helppo yhtyä joihinkin Foucaultin ajatuksiin vallankäytöstä, tarkkailemisesta ja rankaisemisesta. Tuo yläluokka-keskiluokka-alin luokka-rikolliset-jaottelu herätti seuraavan ajatuksen:Tällaisessa demokratiassa, jota Foucault kuvaa, on oikeuslaitoksen ja poliisin tehtävä pitää huoli nimenomaan yläluokan ja sosiaalisesti puoskaroiduimman rahvaan (rikolliset) eduista. Näin säilyy yhteiskuntarauha. Keskiluokka ja matalapalkkaporukka tyytyvät tähän. Ja se tekee yhteiskunnan muuttamisesta hieman koomisen oloista hommaa.
VastaaPoista