HOTUA ON

Hotua on - tulevaisuuksien rajalla

Istutaan kieseissä. Kurvan takaa aukeaa viuhkan tavoin kylä. Meille kerrottiin, että se on viimeinen kylä tulevaisuuksien rajalla.
Huomaan, että vaikutat kiinnostuneelta. Ketäpä ei houkuttelisi paikka, jossa herätään katsomaan tulevaisuuksia joka ikinen aamu.

Pelossa suojaudutaan

Pysähdymme suuren kartanon pihamaalle. Meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi, vaikka isännän ja emännän katseissa vilahtaa ennakkoluuloinen pelko.
- Miten te suhtaudutte tulevaisuuksiin? kysyn ja sanavalmis emäntä tokaisee: "Tässä kartanossa suojaudutaan kaikkia muutoksia vastaan. Jos rehellisiä ollaan, pelkäämme tulevaisuuksia".
Osoitat sormella ikkunoita. Minäkin havahdun huomaamaan, kuinka pikkuruiset ikkunat kartanossa on. Isäntä tajuaa ihmettelymme: "Eikä tulevaisuuksista niin ylen paljon haluta mitään tietääkään".












Kaikkeen suostutaan ja kaikkeen reagoidaan hauraalla arvopohjalla ja ohuella tiedolla

Toivotamme isäntäväelle terveyttä. Jatkamme matkaa. Huomaat tien oikealla puolella taloryhmän. Kysyt ihmeissäsi, mitä pihoissa oikein hyöritään. Ensimmäinen talo on maalattu äskettäin akvamariininsiniseksi. Toinen talo on sekin tuoreessa maalissa, kukonheltan punainen. Kolmannen talon pihaan pysähdymme. Isäntäväki ehtii hät hätää tervehtiä, sitten jatkavat säntäilyään puuhasta toiseen. Jukolan Eeron kokoinen ja ikäinen koltiainen kertoo, että täällä "te vieraatkin voitte nähdä, kuinka tulevaisuuksiin reagoidaan". Kysyn, mahtaako apuna olla jokin ennuste, tulevaisuuden käsikirjoitus tai muu suunnitelma. Minulle nauretaan. "Tekin saisitte opetella altistumaan päälle kaatuville muutoksille!" meitä neuvotaan. "Kaikkeen pitää reagoida, pitää olla nykyaikainen. Varsinkin kaikki uusi teknologia on otettava heti käyttöön."














Tapahtumia tulkitaan ja niihin sopeudutaan

Kukaan ei näytä tarjoavan kahvia eikä muita virvokkeita. Päätämme jatkaa matkaa.
Tulemme ison yrityksen pihamaalle. Tavaravarastot ovat melko vähissä, piha on siisti, ihmiset kulkevat joutuisasti, mutta kiireettömän oloisesti.
- Miten te suhtaudutte tulevaisuuksiin? kysyt parilta kaverilta.
- Tulkitsemme alinomaa tapahtumia ja sopeutamme toimintamme toimintaympäristön tilaan, vastaa toinen, se, jonka lippis on nurinpäin takaraivolla. Huoleton velikulta vinkkaa silmää ja jatkaa: "Sitäpaitsi tuo ei ollut korulause vaan täyttä totta. Sopeutumista on kolmea lajia. Hallitsemme ne kaikki!".
- Kertokaa ihmeessä lisää, pyydän.
- No tietysti ensimmäiseksi on täydellinen sopeutuminen eli ympäristön monimuotoisuuteen vastataan omalla monimuotoisuudella. Tai jos haluatte kansankielellä: maassa maan tavalla. Toiseksi osaamme hienosti kosmeettisen sopeutumisen. Olemme olevinamme mukana muutoksissa ja aitokreikkalaiseen tapaan osoitamme tilastoin, kuinka hienosti toiminta on sopeutettu vaatimuksiin. Kolmanneksi osaamme naamioitua ympäristöömme niin, ettei kukaan kiinnitä meihin huomiota. Tätä nerokasta sopeutumisen lajia harjoittelemme lähes päivittäin.
- En ymmärrä aivan kaikkea, mitä sanotte, huokaan ja vilkaisen sinua. Huomaan epätietoisen ilmeesi.
- Kyllä te joskus myöhemmin hoksaatte, miten sopeutua parhaiten. Meilläkin meni sukupolvi, parikin aikaa, meille vastattiin.

Huolta kannetaan ja päistikkaa tulevaisuuksiin törmätään

Juomme kahvit firman konttorissa. Kysymme mukavan rupattelun lomassa, millaista mahtaa olla meno seuraavassa talossa.
- Siellä asuvat kylämme sairaimmat ihmiset. He kulkevat melkein kirjaimellisesti kantamalla kummassakin kädessään painavaa koria ja selässään raskaan näköistä reppua. "Mistä on kysymys?" kysyt. Meitä pyydetään menemään taloon ja ottamaan itse selvää asiasta.
Saavumme talon pihapiiriin. Astumme porstuaan. "Mitä teillä on noissa koreissa, joita kannatte käsissänne?" kysyn.
- Tässä vasemmanpuoleisessa ovat ne huolet, joille emme mahda mitään. Mutta jonkun on niistäkin huolta kannettava, talon emäntä kertoo ja jatkaa: "Oikeanpuoleisessa ovat huolet, joille itse voimme jotakin".
- Miksi ette tee noille huolille jotakin? kysyt ihmeissäsi. "Ei kukaan ehdi mitään tekemään, kun koko ajan pitää huolehtia", sinulle vastataan.
- Teillä näyttää olevan täällä tuvassa sairasvuoteita. Mitäs toipilaita te täällä hoidatte? ällistelen omasta puolestani.
- Hoidamme ihmisiä, jotka ovat törmäilleet päistikkaa erilaisiin muutoksiin. Moni muutos on tullut puun takaa. Joskus joku on uhmissaan ylittänyt rajan ja tullut heitetyksi takaisin tulevaisuuksista.
- Mitäs teillä on repussanne, se näyttää raskaalta?
- Jokainen kuljettaa repussaan edellisten sukupolvien sälyttämiä ylisuuria odotuksia, omien mokien tuottamaa häpeää ja jatkuvaa syyllisyyttä omasta keskeneräisyydestä.
- Eipä ihme, jos reppunne painaa.
- Eipä niin.

Tapahtumia ennakoidaan, niitä arvaillaan ja selviytymistä vahvistetaan Sattuman satoa -korteilla

Tiedustelen talon väeltä, mitä seuraavassa talossa, tuolla tienmutkan kohdalla mahtaa tapahtua.
- Siellä ennakoivat ja arvailevat tulevaisuuksia. Ovat muka parempaa väkeä. Puhuvat yhdeksästä hengestään, väittävät että monimuotoisuus on onnistumisen ydin.
Kuulen isännän äänessä kateuden ja silmissä tajuan ahneen kiillon.
- Mahtaako siellä löytyä ratkaisu meidän ongelmaamme, kysyt samalla kun lähestymme viimeistä taloa tien päässä, aivan tulevaisuuksien rajalla.
- Saa nähdä, kysytäänpä tuolta rullaluistelijalta, on ehkä talon väkeä, huikkaisen ja riennän tavoittamaan urheiluliiviin ja pyöräilyhousuihin pukeutunutta kuntoliikkujaa, sellaista ikänsä liikkuneen näköistä kohti.
- Hei, tervetuloa! kaveri sanoo ja kehottaa menemään vaaleaksi rapatun talon pihamaalle. Pihamaalla on paljon väkeä. Kyselemme talon tapoja. Auliisti kertovat, miten talossa tulevaisuuksia kohdataan.
- Ennakoimme suhteellisen varmoja asioita, teemme tarinoiden avulla arvauksia tulevaisuuksista ja pidämme Sattuman satoa -iltoja, meille kerrotaan. Sattuman satoa? Mistä oikein on kyse, ihmettelen.
- Käytämme mitä tahansa voi tapahtua -vihjeen avulla laadittuja kortteja. Kortit sekoitetaan ja näin saamme mihin tahansa varmana pidettyyn asiaan yllätysmomentin, kertoo nuori nainen, ilmeisesti talon tyttäriä. Pyydän esimerkkiä.
- Puoli vuotta ennen Neuvostoliiton hajoamista puhuimme 1970-luvulla ilmestyneestä kirjasta, jossa epäiltiin, kykeneekö neuvostovaltio pitämään yllä niin mittavaa asevarustelun tasoa kuin mitä se piti suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Kokeilimme Sattuman satoa. Ensimmäinen kortti, joka nousi, sisälsi yhden ainoan sanan: Tulipalo. Emme tietenkään uskoneet, että mitään neuvostovaltion romahduksen tapaista sattuisi. Oletimme, että osavaltiot ja tasavallat yrittäisivät irrota Neuvostoliitosta, syntyisi kapinoita sisältäpäin. No, näinhän ei tietenkään käynyt mutta yhdessä suhteessa onnistuimme arvauksessamme: hoksasimme, että Suomen ja Neuvostoliiton kauppa saattaisi romahtaa ja siihen on syytä jo nyt varautua.
- Onnistuitteko?
- Kyllä. Olimme ensimmäinen talo, joka polkaisi vientimarkkinat Kaukoitään suuressa mittakaavassa.

Tulevaisuuksien kohtaamisesta

Palaamme reissulta kotiin. Kysyt minulta, mitä opin.
- Ainakin sen, että meidän kannattaa jatkaa ideamme kehitystyötä: miten kohdata erilaisia tulevaisuuksia. Lakkarissa on ainakin kymmenen toimintatapaa. Kylässä näimme osan niistä. Minulle vahvistui käsitys, että reissu kannatti. Entä sinä? Mitä opit?
- On hotua - tulevaisuuksissa ilman rajoja.