Jokaisella on sydämessään pieni, surkea tavis. Per Olov Enquist kertoo Matkamies kirjassaan, kuinka sankari, helluntailiikkeen suuri johtaja Lewi Pethrus oli sisimmässään vain "vähäinen, pikkuovela länsigötanmaalainen kulkukauppias".
Taviksen mahti löytyy rajoilta. Seurustellaan yli säätyrajan. Työläistaustainen muistaa tai häntä muistutetaan, kuka on kuka. Rotujen rajalla tavis saattaa hätääntyä maahanmuuttajakammoiseksi ilkimykseksi. Isompi palkka ja työtehtävä kiinnostaisi, mutta turvallisinta on jäädä taviksena sijoilleen kadehtimaan parempiosaisia. Taviksen mahti voittaa kuoleman. Arkun on oltava kallis, saattojoukon suuri, muistotilaisuuden näyttävä ja hautakiven iso.
Rautaristi elokuvan sankari alikersantti Steiner pilkkaa aatelisperäistä kapteeni Stranskya, jolle rautaristin ansaitseminen sankariteoilla on sotatyön varsinainen tavoite. Sankariksi pyrkivän hauraus on itsepetosta, kateutta, ahnehtimista ja suuriluuloisuutta. Sam Peckinpah antaa viimeisen sanan Bertolt Brechtille, joka kommentoi todellisen sankarin, Steinerin elämää: "Älkää iloitko hänen kuolemastaan. Vaikka maailma on yhdessä pysäyttänyt äpärän, narttu joka synnytti hänet on yhä kiimassa."
Matkamies romaanin antisankari, Sven Lidman tulee huoritteluretkiensä jälkeen helluntaiuskoon, käyttää runoilijan kutsumustaan loisteliaiden saarnojen pitämiseen ja nousee Lewi Pethruksen rinnalle helluntailiikkeen johtajaksi. Aletaan odottaa esikoista. Äidillä on hirvittävät kivut, mutta lääkäriin menoa pitkitetään. Sillä kyllä Jumala auttaa. Sven joutuu oman aabrahamintyönsä viemään loppuun asti.
Esikoista odotetaan, mutta hirmuiset pelot ja suunnaton toivo vuorottelevat elämän vuoristoradaksi. Lapsi kasvaa kohdussa. Asento on väärä. Sikiö on otettava palasina kohdusta.
Elämä voi jatkua myös sikiön paloittelun jälkeen. Mutta voiko tapauksen unohtaa?
Mahdin ja haurauden tasoitustyötä tehdään kyllä. Organisaatioissa eletään herkkusienikulttuuria: päätään muita pitemmät katkotaan. Mielen vuoristoradat valjastetaan arjen palvelukseen mielialalääkkeillä. Lievemmät tapaukset hallitaan sananparsilla: Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Taviksen mahdin takaa paljastuu suuruudenhulluus. Hulluus altistaa sankaruusunelmille, kaikkivoipaisille mielikuville itsestä ihailtuna, huomattuna ja vallastaan huumaantuneena.
Sankaruus vuoren erakossa ja alikersantti Steinerissa lienee samaa perua. Sitä, että ennen viisastumistaan pilkkoo puita ja kantaa vettä ja viisastumisen jälkeen pilkkoo puita ja kantaa vettä.
Mutta eikö itseensä viittaava työnsä tekeminen kunnolla ole aika tavista?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti