JUONI TUHOAA ELÄMÄN, MONTAKIN

Kun lapsi syntyy, on maailma jo tehty hänelle valmiiksi. Lapselle on varattu rooli. Rooliin pakottamista nimitetään kasvatukseksi. Kasvamisessa iskostetaan lapselle juoni, joka hänen on määrä viedä elämässään läpi.

Tiedän, että meistä vanhemmista useimmat kieltävät näin jyrkän kritiikin. Lapsi, joka ei kykene astumaan todistajanaitioon, tietää kuitenkin oikean vastauksen. Vaikka isä tai äiti ei odotuksiaan sanoisi tai sanoisi, mutta lisäisi että omapahan on kuitenkin valintasi, vaikka isä tai äiti ei siis pukahtaisi, lapsi lukee vanhempiensa reaktioista. Lapsen sosiaalinen älykkyys riittää mainiosti päättelemään, millaista juonenkulkua hänen päiväänsä, viikkoonsa, vuoteensa, elämäänsä on ajateltu.

David Shields esittää kirjallisuuden suhteen vastaavan juonikielteisen kannan (Helsingin Sanomat 16.5.2010, Todellisuus, tule takaisin!, Kulttuuri). Kirjallisuudesta ei ole todellisuuden hahmottajaksi, kun se pakeni juonelliseen fiktioon ja kun taide eristettiin omaksi saarekkeekseen.

Teemu Ikonen kertoo Shieldsin kirjasta: "Shieldsin manifestissa uuden kirjallisuuden vihollisiin kuuluu romaani. Shieldsin mukaan kirjallisuuden onnettomuudet alkoivat, kun romaani puhdistettiin taidemuodoksi ja mielikuvituksen tuotteeksi 1800-luvulla. Romaanin valtaannousun myötä kirjallisuus vetäytyi itseensä ja lakkasi kommunikoimasta tieteen, filosofian ja yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Näin tallattiin polku kohti merkityksettömyyttä."

Eräs mies alkoi jo nuorena koota lippusille kaikki havainnot, joita teki. Lippusia kertyi tietysti monta hyllymetriä. Ikämiehenä kaveri lastasi mapit autoonsa, ajoi British Museumiin ja lahjoitti koko elämäntieteensä tulokset museolle. Karl E. Popper, joka käytti tarinaa, pyrki sen avulla osoittamaan, ettei erillisistä havainnoista ole mihinkään ilman jotakin jäsentävää ...

En tiedä, mikä yhteys elämäntieteen tekijällä British Museumin käytävällä olisi Shieldsin kritiikkiin tai lapselle tarkoitettuun juoneen. Tuntemattomista syistä kolme eri juttua ovat samassa yhteydessä. Ollaan alueella, jossa kausaalisuus (syyn ja seurauksen välttämättömyys) ja loogisuus (asioiden käsitteellinen riippuvuus) eivät päde tai aukea. Tällä alueella katkeaa ymmärrys, jolla juonellisuus ympäröidään ja otetaan haltuun. Aivan samoin kuin tiedettäisiin, miksi lapsi varastaa ja korjataan tilanne niin, että lapsi voi - tällä kertaa rakastettuna - jatkaa hänelle varatun juonen toteuttamista.

Per Olov Enquistin Matkamies teoksessa kuvataan yhdeksi kappaleeksi valettua. Ihmistä, joka on kadottanut yhteyden minuuksiinsa: On tärkeää kuvata ihmisille todellisuus sellaisena kuin se on. Siis sinun itsesi näkemänä. Ainoa. Oikea.

Joistakin lapsista kasvaa johtajia. Joistakin johtajista muutosjohtajia.

Johtamiskoulutus on kuten Enquistin romaanissa saarnaajakoulut Lewi Pethruksen mielestä yksi organisaatioista koostuvan maailman syöpäsairauksista. Onneksi kaikki eivät altistu muutosjohtajiksi. Siis siihen, että tehdään käsikirjoitus. Harjoitellaan vuorosanat. Rakennetaan kulissit. Esitetään suurelle yleisölle. Ainoa. Oikea.

Kun lapsi syntyy, kaikki on valmista. Kun ihminen kuolee, kaikki jää kesken. (Umberto Eco).