Viereksivä Valtteri ja kiroileva opettaja

Miten tapahtumista syntyy tarinoita, tarinoista tulkintoja ja näkökulmista erilaisia todellisuuksia?

Kiistoista, kriisitilanteista, sotkuista ja virheistä purkautuu tarinoita.
On tapahtunut jotakin. Itse kukin sanoittaa kokemustaan omalla tavallaan.

Selityksen kertoja: kerron, mikä ulkopuolinen taho aiheutti ongelman, itse olen syytön. Toiset vilkuilevat epäluuloisen näköisinä ja tuijottelevat kengänkärkiään.

Sankaritarinan esittäjä: kerron, kuinka otin johtajuuden ja luotsasin ongelmatilanteen onnelliseen loppuun. Toiset vilkuilevat välillä taivaalle ja sivuilleen, ihmettelevät minkä valheellisen palautteen voisivat antaa tyyliin: ”En yhtään ihmettele, että juuri sinä pystyit ottamaan johtajuuden tilanteessa”.

Uupumustaan valittava: kerron, kuinka raskas, ylivoimainen, voimat vienyt ongelmatilanne oli ja kuinka edelleen kärsin unettomuudesta, vaivoista tai säryistä. Toiset nyökyttelevät kiinnostuneen näköisinä (ja kiittävät jotakin isompaansa, ettei myrskyn silmä sattunut omalle kohdalle). He saattavat tarttua käteeni, kysyä tarkennuksia ja kääntää muullakin tavoin veistä haavassa tyyliin: ”Sinullahan on ollut ennenkin taipumusta joutua kurjiin tilanteisiin”.

Kokemustaan jakava: kerron tositapauksen ja konsulttikirjallisuuden esikuvien mukaisesti selostan, että samalla tavalla kannattaa toimia meilläkin. Toiset epäilevät, soveltuuko käytäntö ”meille”, joka saa muista erottavan vivahteen: ”Tuskin sopii Meille”. Muutamat, jotka pitävät minusta ja luottavat minuun, kertovat olevansa kiinnostuneita.

Facebookin käyttäjä: kerron parilla rivillä, mitä tapahtui. Facebook-ystävät kommentoivat tyyliin: ”Tsemppiä kuitenkin” tai ”Minullekin sattui kerran…” tai ”Koeta kestää”.

Kerrotuista tarinoista purkautuu jäsentyneitä kuvauksia.

Neutraali toimittaja saattaisi kertoa seuraavan tarinan.

”Valtteri liekuttelee tuoliaan, istuu lippis takaperin päässä tunnilla ja hörisee itsekseen omiaan. Opettaja koettaa saada Valtterin istumaan suorana ja vastaamaan kysymyksiin niin kuin toisetkin. Valtteriin kehotukset eivät vaikuta millään tavalla. Kun tunti on päättynyt, opettaja menee ensimmäisenä käytävään ja jää odottamaan Valtteria. Valtteri löntystelee käytävälle. Opettaja alkaa vimmatusti karjua ja kiroilla. Valtteri vetää päätä hartioiden väliin ja naureksii huvittuneesti. Opettajan molemmat kädet ovat nyrkissä sivuilla. ”Kyllä sen tekis mieli lyödä, mutta siihen se ura menis”, Valtteri miettii ja kääntyy poispäin. Kotona Valtteri kertoo tapahtuman. Äiti soittaa rehtorille ja kertoo, mitä on tapahtunut. Rehtori pyytää äitiä tulemaan koululle. Sitten rehtori juttelee opettajan kanssa, joka todistaa Valtterin täysin mahdottomaksi ja haluttomaksi käymään koulua. Yhdessä arvuutellaan perheen ristiriitoja. Alkaa neuvottelu. Rehtori kertoo äidin yhteydenotosta kolmannessa persoonassa, vaikka äiti on paikalla. Äiti moittii opettajaa, sanoo tämän olevan väärällä alalla, jos ”tuolla tavalla kiroilee lapsille”. Opettaja mottaa takaisin kysymällä, että eiköhän ole parempi kun parannetaan kasvatusta siellä kotona. Rehtori vetää hetken kuluttua yhteen. Hän ja opettaja puhuttelevat Valtteria. Äidin toivotaan kasvattavan poikaansa”.

Kuvauksista louhitaan tulkintoja ja luokitteluja.

Ihmiset katsovat samaa tapahtumaa tai siitä kerrottua tarinaa omasta näkökulmastaan. Se mistä katsotaan, määrää sen mitä nähdään. Lopulta syntyy eri todellisuuksia, vaikka ihmiset kuvittelevat elävänsä samassa maailmassa.

Psykologi: Tässä lienee kysymys kommunikaatio-ongelmasta opettajan ja Valtterin välillä. Valtterilla on samaan aikaan vaikea murrosikä.

Psykiatri: Opettajalla aktivoituvat vanhat, käsittelemättömät traumat, joita narsistisesti haavoitettu Valtteri käyttää hyväkseen etsiessään rajojaan. Suosittelen intensiivistä perheterapiaa, sillä äidin aggressiivinen käyttäytyminen viittaa mahdolliseen perheväkivaltaan.

Työsuojeluvaltuutettu: Rehtori puolustaa opettajaa niin kuin pitääkin. Opettajalle pitää jatkossa taata työrauha. Suosittelen, että rehtori menee mukaan tunnille seuraamaant tilannetta.

Työyhteisökonsultti: Juuri tämän tapaisia tarinoita kaipaamme, kun hahmotamme kokonaiskuvaa työyhteisön arjesta. Rehtorin johtamistilanne on ristiriitainen. Lojaalisuus opettajaa kohtaan on pitkällä aikavälillä koko työyhteisön kannalta tärkeää.

Kuten tarinassa, tulkinnoissakaan ei ole mukana valttereita, joiden selän takana heidän rakas äitinsä juttelee maailman typerimmän opettajan ja mukaisällisen, rangaistuksia jakavan rehtorin kanssa. Kafkan Oikeudenkäyntiä muistuttavassa tapahtumasarjassa Valtteri aistii ulkopuolelta, kuinka hänestä ja hänen käyttäytymisestään puhutaan hänen selkänsä takana. Valtterilla on lajitovereita. Vanhuksia, joista puhutaan kolmannessa persoonassa samalla kun tehdään heitä koskevaa hoitosuunnitelmaa. Omaisia, joille tiedotetaan tehdyistä ratkaisuista. Ylipäänsä lajitoverit löytyvät sieltä, missä käytetään asiantuntijavaltaa ja palvelukeskeistä toimintatapaa.

Heuristisen, keksivän ongelmanratkaisun osaajat eivät tulkitse eivätkä luokittele.

He kaivavat esiin kehittämiskohteita. Kehittämiskohteilla he tarkoittavat täsmällisesti asetettuja, yksiselitteisesti tulkittavia MITEN - tyyppisiä kysymyksiä.

Heuristinen viittaa neulan etsimiseen heinäsuovasta. Mikä lukemattomista haarautuvista poluista, luvuttomista mahdollisuuksista olisi se kehittämiskohde, ratkaistava kysymys, johon tapaus Valtterin kohdalla olisi aiheellista kajota? Onnistuuko heuristisesti etenevä? Kyllä, mutta tuloksen ratkaisee hakustrategia.
- Siis mikä?
- Oletko koskaan pilkkonut kirveellä polttopuita?
- Totta kai.
- Kun laitat pöllin pölkylle, mihin kohtaan isket ensimmäiseksi? Mihin tahansa keskellä pölliä vai tiettyyn kohtaan?
- Keskelle, siitähän se halkeaa.
- Eipä vainenkaan. Pienet hiushalkeamat kertovat puun rakenteesta. Jos lyöt halkeamaan, pöllin rakenne särkyy helposti.
- Tuo on kyllä totta.
- Eikö ole siis kuviteltavissa, että tietyn kysymyksen ratkaisu on kuin taitava isku hiushalkeamaan. Ratkaisu johtaa monen muunkin kysymyksen ratkaisemiseen?
- Kai se noin on, tuota kannattaa varmaankin harjoitella...

Rehtorille ongelma oli tilanteen rauhoittamisen haaste. Opettajalle tärkeintä oli päästä pälkähästä, kun tuli kiroiltua. Äiti piti poikansa puolta niin kuin kaikki kunnon äidit tekevät. Valtterille lienee tärkeintä (hänen ääntään ei kukaan ole vielä kuullut) se, että voi viereksiä rauhassa omissa jutuissaan, kavereiden kanssa.

Mitkä ovat ne kehittämiskohteet, joita heuristisesti toimiva tarinasta löytää?
Ota kantaa? Mitkä kysymykset opettajan kannattaisi ratkaista? Entä rehtorin? Äidin? Valtterin?

Tämän blogin sisältö on osaltaan auttanut kehittämiskohteiden käsitteellisessä tarkastelussa. Mistä tunnistat kehittämiskohteen, kun se tulee kadulla vastaan?