Pulinat pois

Pulinat pois, hiljaa rivissä
eli miten estää ihmisten puuttuminen tärkeiden muutosten toteuttamiseen…

Toimin johtajana. Minulla on ongelma. En viitsisi kertoa mutta kun keittää yli. Johtoporras päätti, että firman jokaisessa tiimissä otetaan käyttöön vilahitkuttimet. Kerroin ensimmäiseksi asiasta avokilleni, jolta olen tottunut saamaan vahvistusta mielipiteilleni. Avokkini suorastaan vaati, että lakkaan huolehtimasta ihmisten vaikutusmahdollisuuksista. Miten niin, kysyin.
- Kaikilla on taatusti joka asiasta joku mielipide. Mitä työstäsi tulisi, jos joka kerta otat ja kysyt, mitä mieltä ihmiset jostakin muutoksesta ovat. Ilmoita vilahitkuttimen tulosta tiimeillesi. Valvo käyttöönottoa. Huolehdi koulutuksesta. Palkitse innokkaita.

Mutta kun olen juuri kuullut työhyvinvointifoorumilla (suuressa, arvovaltaisessa tilaisuudessa), kuinka tärkeää osallistava johtaminen ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen on.
- Älä unta nää, roiskaisee avokkini ja alkaa lasketella madonlukuja rottien kielellä. – Ensinnäkin osallistava johtaminen on savuverho, jonka suopeuden takaa ihmisten motiivit miehitetään ja heidät sitoutetaan muutoksiin. Ei ihmisillä ole minkäänlaisia tiedollisia edellytyksiä arvioida asioita edes sillä maalaisjärjellä, joka heillä on. Toiseksi ”ihmisten vaikutusmahdollisuudet” tarkoittavat rituaaleja, joihin uskotaan yhtä vakaasti kuin poliitikkojen ja puoluesihteereiden lausuntoihin vaalirahakohun aikana.

Ihmettelen, mitä minun sitten kannattaisi tehdä. Avokkini ei jää neuvottomaksi.
- Ratkaistaan konkreetti kysymys: miten estät tehokkaimmin ihmisten jonninjoutavat mielipiteet, jotta ne eivät haittaisi vilahitkuttimen käyttöönottoa?

Istumme tovin viisaat päät yhdessä. Keksimme toiminnalle perusteet. Ällistymme itsekin. Aika neropatteja olemme, kun löysimme vaivatta kolme keskeisintä kriteeriä. Koska pidämme ajatuksiamme nerokkaina, kerromme ne tässä ja nyt ulkopuolisille – opiksi ja ojennukseksi. Mitä tahansa teenkin, sen on täytettävä seuraavat ehdot:
1. Ihmiset luulevat, että vilahitkuttimia koskeva päätös on peruuttamaton. Tähän päästään tunnetulla ja loistavaksi havaitulla puheenparrella: ”Kuulkaas, ei ole muita vaihtoehtoja, tässä tilanteessa vilahitkutin on ainoa mahdollinen vaihtoehto”. Kyllä porukka lakoo ja sitkeimpiä vastustajia voi tuota pikaa leimata ajasta jälkeenjääneiksi tai muuten huonosaattoisiksi.
2. Ihmiset hoksaavat, ettei heillä ole kanttia eikä kykyä osallistua asialliseeen keskusteluun. Kuinka luoda vaikutelma, että olet toistaitoinen ja parasta mitä voit tehdä on vaieta ja koettaa ymmärtää, mistä on kysymys? Avokkini neuvo tulee pyytämättä: - Muista käyttää muutamia vierasperäisiä sanoja ja hankalankuuloisia määritelmiä.” Kehitän yhdessä avokkini kanssa avauksen. Se tyydyttää meitä niin, ettemme voi olla kertomatta sitä ulkopuolisille osoituksena neronleimaustemme tasosta: ”Vilahitkutin on kustannusvaikuttavin implementaatio, eivätkä yli kvartaalin nähtävät skenaariot horjuta luottamusta asianmukaisesti toimivan vilahitkuttimen effektiivisyyteen”. Huomatkaa keksimämme kriteerin idea. Emme tähtää ollenkaan siihen, että ihmisille sanotaan, ettei heillä olisi kanttia (oikeastihan heillä on, minkä pidämme salaisuutena). Tähtäämme siihen, että ihmiset itse älyävät päätellä, hoksata, ettei heillä (muka) kanttia ole.
3. Kytke muutos epäkohtiin, joista on puhuttu aikaisemmin. Avokkini selventää: taatusti joka työpaikalla on otettu puheeksi ongelmia, epäkohtia ja puutteita. Joka kerta kun viet läpi jonkin muutoksen, kytke se esillä olleisiin juttuihin. Ihmisten olo helpottuu ja he tuntevat olonsa turvallisiksi, kun puhutaan tutuista, heidän itsensä esille ottamista asioista. Kun emme tässäkään kohtaa halua kynttiläämme vakan alla pitää, paljastamme menetelmän kokonaisuudessaan. Opetelkaa ritirampsu ja soveltakaa vastaaviin tilanteisiin: Aloitetaan kertomalla ihmisille linkki vanhoihin juttuihin. ”Jokainen muistaa, kuinka kiperiä tiedonkulun katkoksia on sattunut. Työilmapiirissä on monen mielestä parantamisen varaa. Työtyytyväisyyden heikentyminen mainittiin henkilöstöpalaverissa moneen otteeseen. Lisäksi olen kuullut kehityskeskusteluissa monta kertaa, kuinka tärkeää olisi täsmentää tehtäväkuvia ja täsmentää vastuurajat. Kaikkien näiden ongelmien ratkaisuna on vilahitkutin. Kun tutustutte sen ominaisuuksiin ja käyttöönoton ohjeisiin, havaitsette saman minkä minäkin: tässä meillä on kerrankin uudistus, jota olemme pitkään kaivanneet!”


Olen avokkini kanssa huolissani vain yhdestä asiasta. Siitä, että arvoisa lukija ottaa edellä kerrotun tarinan tosissaan ja jatkaa siis ylhäältä valutettavien muutosten logiikkaansa kuten ennenkin.