Mikä on elämän tarkoitus?

Kysymys elämän tarkoituksesta
Huomaatko, millaisia selkärangan ruopaisuja kysymys sinussa herättää? Muututko vakavaksi? Käännytkö sisäänpäin? Kuinka vain, sain sinut koukkuun kahdessa asiassa.
1) Alat miettiä vastausta ja samalla luulet, että kysymys on ns. hyvä haaste - ratkaistavissa, tärkeä ja lisäksi kiehtova.
2) Jos alat miettiä vastausta, se on merkki yleisestä harhaluulosta, jonka vallassa sinäkin olet ja elät. Harhaluulo on se, että sinulla, minulla, elämällä tai vaikkapa blogilla olisi jokin tarkoitus.
Jos tunnet olosi vaivautuneeksi, jaat tunteen kanssani. En ymmärrä, kuinka elää sen tiedon kanssa, ettei tällä ole(kaan) mitään tarkoitusta.

Tarkoitusta vailla
Shakespeare antaa kuningas Macbethin sanoa: "Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla."

Tarkoitus on sen ongelma, joka haluaa tietää jotakin rajoista, identiteetistä tai olemuksesta.
Mikä on Yritys Oy:n tarkoitus? Vastaus kertoo systeemin, tässä tapauksessa yrityksen rajat.
Elämän tarkoitusta kysyvää kiinnostaa identiteetti. Kuka varsinaisesti olen?
Kun halutaan tietää esim. nuorisoseuraliikkeen - aatteellisen kansalaisjärjestön olemus, kysytään sen tarkoituksen perään.

Kari Enqvistin - kosmologin ja fyysikon - teos Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat palauttaa Suuren teeman Ihmisenä oleminen paikkaan, jossa kysymyksiin saa vielä tolkullisen vastauksen: "Kuolema on prosessi. Ei ole olemassa täsmällistä kuoleman hetkeä. Molekyylien muodostamat nanotehtaat vähentävät ensin tuotantoaan ennen kuin ajavat toimintansa lopullisesti alas. Alihankkijat pettävät, kuljetuslogistiikka ei toimi, ja vaikka tämä tuntuu tapahtuvan silmänräpäyksessä, molekyylimaailman kelloilla mitatessa katastrofiin kuluu vuosia. Mutta lopulta tässä suppenevien spiraalien maailmassa päädytään samaan kuin suljettavassa paperitehtaassa. Tuli sellukattilan alla sammuu, paperikoneet pysähtyvät ja hiljaisissa tehdassaleissa viipyilevät enää peräkattilaa ja puristusosien teloja kuivattelevat siivoojat. Poistuessaan he sulkevat suuret pariovet ja jättävät taakseen hieman pölyä ja suuren hiljaisuuden" (s 61-62).

Röyhkeyden huippu

Liekö röyhkeyden huippu siinä pisteessä, jossa uskon olevani Danten kuvaelman mukaisesti Jumalan kämmenellä, ja Jumala varjelee ettei yksikään hiuskarvani putoa hänen tietämättään?
Röyhkeyttä sekin, jos vierastan ajatusta, että ihminen (lue: minä) olisi pelkkä fysiologinen nanotehdas tai paperitehtaaseen verrattava.
Ihmisen arvoista sen olla pitää: maallisen riemun ja rikkauden päälle on oltava taivaat, harput, iankaikkiset elämät ja paratiisin ilot.
Suomessakin asuu paljon ihmisiä, jotka saavat palkkaa siksi, että ollaan niin röyhkeitä.

Tarvitaanko tarkoitusta siksi, että kuolemassa toteutuva minuuden tuhoaminen on liian kookas kohdattavaksi? On paettava ikuisen elämän odotushorisonttiin tai laskettava toivonsa sielunvaelluksen varaan.

Kaukonäköinen masennus
Kauhu herättää masennusta. Emanuele Severino, italialainen filosofi pohtii kärsimystä ja kuolemaa. Paluu olemattomaan on ahdistuksen lähde. Niinpä masennukseksi diagnosoitu psykopatologinen tila on itse asiassa Suurta Kaukonäköisyyttä (s 11-12). Masentunut ihminen "on se, joka näkee, kuinka asiat ovat, tekee asioista johtopäätökset ja näkee oman olemattomuutensa. Tuota masentuneen kaukonäköisyyttä vastaan merkitsee jokainen terapia yritystä palauttaa masentunut lyhytnäköiseen olemiseen. Jokainen terapia on yritys laskea esirippu edessä olevan ja jokaista kulttuurimme muotoa ruokkivan kauhean näytelmän eteen".

Jokainen tarkoitustietoisuutensa kanssa on joko menettäjä tai valaistunut.

Tarkoitustietoisuuden menettämisestä
Jos sanon menettäneeni uskon elämäni tarkoitukseen, kerron itse asiassa eläneeni toisten ja itseni asettamien ylisuurten vaatimusten ja odotusten varassa. Se kuka olen on riippunut siitä, millaiseksi toiset ja itse olen itseni ja ideaalini määritellyt. Kun ideaali ei toteudu, odotuksia ei lunasta eivätkä vaatimukset täyty, mieleni saattaa eheytyä kohti surua. Kunnes löydän oman itkuni, jota pitkin soudan aralla veneellä suruni rantaan.

Huoleton, valaistunut tarpeettomuus
"Elämälläni ei ole eikä tarvitse olla mitään tarkoitusta. Riittää, kun saan sen mitä välttämättä tarvitsen. Huomaan usein tarvitsevani toisten seuraa ja läheisyyttä. Ulkoilen paljon. Koetan syödä kohtuullisesti ja terveellisesti. Nukun hyvät yöunet. Huomaan silloin tällöin olevani iloinen ja kiitollinen (ties mille) terveydestä, ystävistä ja innostavista asioista."

Onko edellä lainatun ihmisen maailma uskottava? Puuttuuko siitä se mahtipontinen juhlallisuus ja pönötys, joka on sillä joka kertoo Jumalan hänelle antamasta elämänsuunnitelmasta tai pakanallisemmin urakehityksestään? Mitä huolettomasta tarpeettomuudesta oikein ajattelisi?

Avainsanat: tarkoitustietoisuus identiteetti olemus karnevalismi minuus minäkuva