Yhteistyö on voimaa, mutta kestääkö kehitys?

Miksi tehdään yhteisiä visioita, miksi sorvataan kokoavia strategioita?
Muurahaiset eivät tee niin. Ihmiset tekevät. Muurahaiset eivät osaa puhua.
Ihmiset osaavat. Muurahaiset rakentavat suuria pesiä vaistonvaraisesti.
Ihmiset tiedostavat, harkitsevat, puhuvat siitä päästyäänkin, mutta suuria pesiä ei tule. Ainakaan sellaisia, jotka kestävät. Kehityksen.

Miksi?

Moniko sadasta yhteistyöhankkeesta johtaa tuloksiin?

Rajaan tarkastelun ulkopuolelle pihatalkoot, ojankaivuun ja muutamat muut todellista rehellistä ponnistelua vaativat yhteistyömuodot. Keskitän huomion yhteistyöhön, jolla on tarkoitus päästä merkittäviin parannuksiin ja uudistuksiin.


Mikä vauhdittaa yhteistyötä niin, että sanoista ryhdytään tekoihin?


Sadasta 40 tapausta toimii niin, että vahvat intressit ja motiivit innostavat osallistumaan. Loput 60 tapausta ovat yksinäisyyden karkottamista ja sosiaalista yhdessäoloa.


Mitä tapahtuu, kun intressit ja motiivit laukaisevat yhteistoiminnan liikkeelle?

Vahva osapuoli sanelee yhteistyön kohteen 30 tapauksessa. Kymmenessä tapauksessa saadaan aikaan vastaavasti näennäinen yksimielisyys epämääräisestä kohteesta.
Loput tarinasta voi jokainen selvittää kuvan perusteella.

Vahva osapuoli haluaa valtaa ja turvallisuutta. Siksi käytetään vanhoja hyväksi havaittuja ratkaisukeinoja 25 tapauksessa. Viidessä tapauksessa syntyy yllättäen tuore, toimiva ratkaisu.
Nyt kiinnostaa, mitä näille viidelle yhteistyötilanteelle tapahtuu.
Kolmessa tapauksessa yhteistyö lamautuu, kun turhaudutaan ratkaisuun, joka ei kuitenkaan sovellu omiin käytäntöihin. Kahdessa tapauksessa ratkaisu soveltuu käytäntöön.
Jäljellä on siis kaksi tapausta, joista voisi olla tuloksena merkittävä parannus tai uudistus.
Ensimmäisessä tapauksessa ratkaisu hylätään, koska tuloksia ei tule riittävän nopeasti, kvartaalin sisällä. Yhteistyö hyytyy pettymykseen.
Toisessa tapauksessa ei osata tehokkaan valmistelun ja päätöksenteon työkaluja. Ihmiset eivät sisäistä ratkaisua ja alkavat samalla epäillä koko yhteistyötä.

Kahdeksan tapaa päätyä umpikujaan


Voidaan tunnistaa kahdeksan tapaa epäonnistua. Vahvat ja elinkelpoiset yhteistyökuviot tapahtuvat esittämämme kuvan ulkopuolella. Kuvasta löytyvät seuraavat kahdeksan onnetonta loppua:

Kun mitään tärkeää ei saada aikaan, yhteistyöhön petytään

Kun ratkaisu ei toimi käytännössä, yhteistyökin lamaantuu

Kun vaikutukset eivät tule riittävän nopeasti, yhteistyö hyytyy pettymykseen

Kun työkaluja ei osata käyttää eikä ratkaisua sisäistää, aletaan epäillä koko yhteistyötä

Kun joku toinen on löytänyt ratkaisun emmekä me sitä hoksanneet, ratkaisua on vastustettava tai ainakin sille on hymähdettävä pilkallisesti, samalla lopahtaa yhteistyö

Epämääräinen kohde johtaa haapuiluun: tarkoituksesta syntyy kiistaa, se lamauttaa yhteistyön. Esitetty ratkaisu hylätään, on turvallisempaa jatkaa entiseen malliin.

Kun yhdessäolomotiivilla ja yksinäisyyden karkotuksella alkanut yhteistyö käynnistyy ja tulokset puuttuvat, yhteistyöstäkin luovutaan vähin äänin.

Yhteistyö sammuu siihen, ettei sopivia työkaluja osata käyttää, puuduttavat kokoukset seuraavat toisiaan ilman että valmista tulee.


Toivotan menestystä heuristisen tehtävän ratkaisussa: millaisen algoritmin avulla yhteistyöstä oikeasti syntyisi tulosta. Tässä esitetty kuva ei meitä auta.

Sanomattakin selvää
Miksi vanhuksia ei hoideta hyvin? Miksi kouluissa ei tunneta oppimisen iloa? Miksi hyvinvointipalvelujen romahdus näyttää väistämättömältä?
Toimittajamme Miksi-kysymykset jouduttivat hänen askeleensa dosentti Risakitan tykö, pieneen viihtyisään neuvottelusoppeen. Kerromme päällimmäiset pitkästä, polveilevasta keskustelusta, jollaiseen dosentti Risakita heittäytyy mielihalusta.
- Dosentti Risakita, mitä mieltä olette esittämistäni Miksi-kysymyksistä?
- Ne ovat hataria ja epäluotettavia yleistyksiä. Silti niillä on tärkeä merkitys. Ne paljastavat, että normaalin apeutesi lisäksi pohdit hyvinvointiyhteiskunnan kriisiä, eikö totta?
- Te sen osasitte muotoilla, heiveröisen ajatukseni, kyllä! Täsmällisesti haluan kysyä, pitäisikö rahoituskriisissä tehdä jotakin voimavaroille, karsia tyydytettäviä tarpeita vai supistaa palveluja?
- Muistatte varmaan, että tutustuin Tomanian tasavaltaan (ks. http://paaskyset.blogspot.com/2010/11/tomanian-instituutiot.html). Toin sieltä ryöpsähdyksen mikrouunituoreita, rapeita ideoita.
- Niin toitte, muistan oikein hyvin. Dosentti Risakita, miksi nostatte Tomanian tasavallan jälleen esiin?
- Siksi, että siellä käsitetään viesti: "Elämme parhaillaan parhaassa mahdollisessa maailmassa".
- Tuota?
- Niin, täällä meillä on vain kehikko Voimavarat, Tarpeet ja Palvelut, kun puhutaan hyvinvointiyhteiskunnan kriisistä. Tomanian tasavallassa kokonaiskuva on kompleksinen, dialoginen ja dialektinen.
- Putosin kärryiltä.
- Tietenkin, ja olen pahoillani, että joudun ottamaan puheeksi asian kolmella sivistyssanalla. Avaan ne, jos sopii?
- Sopii, muuten väitteesi ei sovi ymmärrykseeni.
- Siis aitaukseen, jossa hallitset mielestäsi asioita.
- Siihen.
- No, kerron ensin kompleksisesta. Voimavarojen takaa löytyy intressiryhmiä ja ihmisiä, joilla on omat tavoitteensa. Tarpeiden takaa löytyvät ihmiset, asiakkaat, potilaat. Heillä on omat huolensa ja odotuksensa. Palvelujen takaa löytyy esimiehiä ja työntekijöitä, jotka koettavat tehdä parhaansa toteuttaessaan palveluja. Nyt järjestelmä on saanut kasvot, mutta tullut samalla kompleksiseksi: ennakoitavuus on heikentynyt, ohjailtavuus ohentunut. Tomaniassa  tajutaan, että hyvinvointiyhteiskunta on kilpailevien odotusten ja intressien areena, jolla on oltava pelisäännöt. Vahvempi ei saa voittaa. Köyhempi ei saa köyhtyä lisää. Röyhkeämpi ei saa enempää kuin muut. Kompleksisuuden kanssa voi elää, jos joko - tai - ehdotuksista siirrytään keskusteluun intresseistä ja niiden yhteentoimivuudesta. Tämä keskustelu vaatii dialogisuutta.
- Nyt ymmärrän kompleksisuuden. Onko se siis monitahoisuutta, jota ei voi hallita.
- Kyllä asian voi noinkin kuvata. Oikeastaan löysit aika nasevan ilmaisun kompleksisuudelle. Seuraavaksi kerron dialogisuudesta.
- Olkaa hyvä ja kertokaa, tämä alkaa vaikuttaa kiinnostavalta eikä ollenkaan ylivoimaisen vaikealta.
- Dialogisuus tässä yhteydessä merkitsee, ettei jostakin ylhäältä päin, ulkopuolisesti määritellä ja ohjeisteta, miten Voimavarat, Tarpeet ja Palvelut -kolmio toimii vaan että elävät ihmiset ja toimivat ryhmät osallistuvat ratkaisujen valmisteluun, toteutukseen ja arviointiin.
- Mutta silloinhan ei voi jatkua se, että euro on kaiken konsultti.
- Ei voikaan!
- No miten aiotte muuttaa meikäläisen hyvinvointikeskustelun ja politiikka-vaihtoehtojen puntaroimisen?
- En mitenkään. Väitän vain, että jos pysytään kolmiossa avaamatta yhteiskunnallista tarkastelua (itse asiassa muuttamatta paradigmaa) niin että ihmiset näkyvät, mitään ei voida nykytilanteelle tehdä.
- Olette siis pessimisti.
- En suinkaan, sillä tarkastelen hyvinvointiyhteiskuntaa myös dialektisesti!
- Huomaan, että puna nousee poskillenne, innostutte vallan! Pitelen kärryn reunasta, vauhti on hurjaa, pitäisi ymmärtää vielä kolmaskin käsite.
- Dialektisuus -käsitteen avulla umpisolmun tapainen ongelmatilanne ratkeaa. Sitä ennen haluan kertoa tiiviisti, miten asiat Tomaniassa ovat.
- Voi, kertokaa!
- Tomanian tasavallassa kaikki saavat yksilöllistä palvelua. Ihmisiä ei laitoksissa esimerkiksi syötetä kaikkia samaan määräaikaan, minkä jälkeen hoitohenkilökunta istuisi tauolla kädet ristissä. Ei, vaan ihmiset, potilaat syövät sitten kun heille parhaiten sopii. Kaikki saavat syödä tai kaikkia syötetään se aika, mikä ruokailuun ja seurusteluun menee.
- Tomaniassa on oltava tuplamäärä hoitajia!
- Ei, siellä on sama henkilömitoitus kuin meillä, mutta potilaiden ja henkilökunnan viihtyvyys on korkealuokkaista. Kaikki hoito- ja hoivatoimenpiteet kyetään hoitamaan myös kustannustehokkaasti.
- Miten tämä liittyy dialektiikkaan?
- Siten, että ensin kannattaa riitauttaa nykyinen tapa ajatella. Viittaan kolmioon Voimavarat, Tarpeet, Palvelut. Kolmio ei ole ainoa mahdollinen ajatuskehikko. Ja kuten tiedämme, siitä ei löydy tuoreita, veret seisauttavia ratkaisuja euro-ongelmaan eikä hoidon laatuun.
- Entä sitten?
- Dialektiikassa - jota tässä esittelen - on seuraavaksi tärkeää miettiä, mitä tapahtuu, jos nykyisestä ajattelutavasta poistaa jotakin tai lisää jotakin. Lisään mukaan ihmiset, ryhmät ja heidän intressinsä. Saadaan aikaan kuvassa näkyvä perustilanne.

- Kieltämättä kuva avaa silmiäni.
- Toivottavasti. Kolmas dialektiikan vaihe on sysätä liikkeelle tapahtumasarja, jossa kuvassa näkyvät elementit kohtaavat.
- Nyt putosin rattailta.
- Tarkoitan yksinkertaisia, tapahtumiin johtavia kysymyksiä: Miten voimavaroista päättävät ihmiset ja tarpeisiinsa ratkaisuja hakevat ihmiset tunnistavat toistensa intressit ja onnistuvat keksimään yhteentoimivia ratkaisuja?
- Tarkoitat siis, että dialektiikan avulla löydetään yksinkertaiset peruskysymykset, joihin ratkaisu haetaan uudelta pohjalta?
- Sitä juuri.
- Mikä on sitten se uusi pohja, jolta ponnistetaan?
- Toinen, tässä tapauksessa laajempi ajattelutapa.
- Dosentti Risakita, olette varsin yleisellä ja teoreettisella tasolla liikkuva ihminen. Entä käytännössä?
- Eikö käytäntöä ole kysyä, miten tulosyksikön päällikkö Eeva varmistaa, että potilas Kaisa saa pitkäaikaishoidossa riittävän avun?
- Totta kai. Tätäkö tarkoitatte. Siis että ruvetaan yksilöistämään nyt vakioituja, standardoituja palveluja.
- En, ymmärrätte minut väärin. Tai siis kävi niin, etten osannut sittenkään kertoa teille riittävän selvin esimerkein, mitä ajattelutavan muutos merkitsee.
- Jos minä en toimittajana ymmärrä, mitä tarkoitatte, kuinka saatte asian suoraan tai minun kauttani viestitettyä muille ihmisille, kenties päättäjille ja hyvinvointipalveluja tuottaville ammattilaisille?
- Hyvä kysymys.

Löydät salaisuuden etsimättä

Kestävyysliikunta - mieli - keho

Miksi tämä blogi?

Haluan kertoa, että oman mukavuusalueemme ylittävä pitkäkestoinen, maltillisesti tapahtuva liikunta on terveysvaikutusten ohella mahdollisuus löytää etsimättä salaisuus.

Jos kestävyysliikuntaa tehdään porukassa, ilo yhteydestä toiseen, kokemusten jakaminen ja samatietoisuuden löytyminen antavat energiaa. Vaelluksen tai vastaavan kestävyysliikuntatapahtuman jälkeen jaetaan perustotuus. Elämä parhaimmillaan edellyttää unta, sopivaa sapuskaa ja liikuntaa; kaiken kruunaa yhdessä jaettu matkan teko ja perille pääsemisen riemu.

Jos kestävyysliikunta tapahtuu yksin, esimerkiksi pyörävaelluksena, kokemus eroaa porukalla tehtävästä kestävyysliikuntatapahtumasta. Vaelluksen aikana ja sen jälkeen mieli on merkillisen seesteinen, kaikki kuona on ikäänkuin poltettu pois. Silleen jättämisen filosofia tuntuu omalta. Pitkäkestoinen liikunta auttaa rakentamaan keskittynyttä, ehjää suhdetta omaan itseen, erottamatonta mieli-keho -yhteyttä. Siitä kai johtuu, että kyky valita tärkeät asiat silpun joukosta muuttuu terävämmäksi kuin ennen liikuntaa, jolloin pää oli täynnä sisäistä keskustelua, mekkalaa. Narsistinen omien tuntemusten ja kehon muutosten tarkkailu ei kuulu kestävyysliikuntaan, sillä tarkkailu veisi energiaa ja johtaisi yllättävään uupumiseen.

Mitä kestävyysliikunta edellyttää?

1. Pohjakunto
Jos liikutaan yli kolme tuntia ja valtaosa yli 75 % sykkeellä maksimitehosta, pohjaksi tarvitaan ehkä noin kuuden viikon valmistautumista. Tehdään toisin sanoen kolmesta - kahdeksaan harjoitusta eri syketasoilla viikon aikana, kesto vähintään tunti. Kestävyysliikkujan normaalina viikkona voidaan pitää ohjelmaa, johon sisältyy 8 - 14 tuntia liikuntaa eri syketasoilla. Pohjakunnon varmistaminen hitaasti, pienin askelin antaa kaksi iloista tulosta. Huomaa, kuinka jaksaa paremmin kuin aikaisemmin. Huomaa, kuinka oma keho alkaa vaatia lenkille, ja mieli suostuu: selitykset huonosta ilmasta, tuulesta, sateesta, kiireestä vähenevät.
2. Ravinto
Ennen kestävyysliikuntatapahtumaa varmistetaan riittävä ravinto. Internet-sivuilta löytyy monia hyviä suosituksia, samoin alan kirjallisuudesta. Suorituksen aikana on saatu hyviä kokemuksia urheilujuomasta, jota nautitaan veden ohella. Urheilujuoma voi olla kaupasta ostettavaa valmistetta tai omatekoinen sekoitus. Kokemusta on seoksesta, jossa on maltodekstriiniä ja heraproteiinia. Suolojen saanti kannattaa myös varmistaa. Olen tehnyt pyörällä yli 150 km päivävaelluksia pakkauksilla vaativalla vuoristoreitillä niin, että ravintona on näkkileipää ja tonnikalaa, lisänä energiapatukoita.
3. Maltti
Kestävyysliikuntareitti tehdään niin, että koko ajan asteittain lisätään vauhtia. Tämä periaate varmistaa, että lopussa ei olla niin uupuneita, että joka paikkaa särkee. Viimeksi ajoin pyörällä 100 km lenkin niin, että ensimmäiset 18 km ajoin 16,6 km/t nopeudella eli mateluvauhtia. Sitten lisäsin nopeutta koko ajan niin, että loppuosa kaikkineen meni n 22 km/t. Pyörä oli tavallinen kaupunkihybridi, pakkauksia noin kymmenen kiloa.
4. Päättäväisyys
Kestävyysliikuntatapahtumaa suunniteltaessa ei tehdä ehdollisia päätöksiä päämäärästä ja reitistä. Jos niitä tehtäisiin, olisi suuri houkutus matkan varrella muuttaa suunnitelmaa. Luovutaan päämäärästä, kun tulee heikko hetki. Oikaistaan reittiä, kun paluu omalle mukavuusalueelle tuntuu houkuttavalta. Kestävyysliikunta ei siis ole retkeilyä, jossa mennään miten milloinkin huvittaa.
Päätin armeija-aikana Tapaninpäivän vapailla hiihtää viisi kertaa kympin lenkin. Mukana ei ollut mitään eväitä, juomia tai tankkauspisteitä. Aloitin kolme ensimmäistä kierrosta liian kovaa. Viimeisellä kierroksella hoipuin sauvojen varassa ison ylämäen päällä. Kasarmi tuntui kodilta, kun pääsin perille. Tapahtuman toteutus oli tyhmä, mutta ehdoton päätös 50 km hiihdosta piti linjassa väsymyksestä huolimatta. Jos tapahtumasta olisi jäänyt katkera, huono muisto, se olisi jäänyt tässä kertomatta. Päinvastoin. Opin luottamaan ns. ehdottomien päätösten teoriaan. Kokemusta on myös tapahtumista, joissa tätä ehdottomuutta ei ollut.
5. Varusteet
Kestävyysliikuntatapahtumassa on tärkeää, että koetaan lähteminen ja matkan teko turvalliseksi. Sen vuoksi mukaan varataan tarvikkeita, vaatteita ja muita varusteita sopivasti. Pyörävaelluksella on mukana pyörän korjausvälineet, joilla saa esimerkiksi ketjun kuntoon sen katkettua. Varavaatteita, vaihtovaatteita...näistä tietävät kaikki, jotka tekevät pitkiä hiihtovaelluksia.

Miten mieli-keho -yhteys toimii kestävyysliikunnassa?

Kun ollaan vaelluksella tai vastaavalla, mieli alkaa ehkäpä noin tunnin jälkeen tyhjentyä kaikesta turhasta. Kiinteä keskittyminen matkan tekoon on niin vahvaa, että radion puheohjelmien kuuntelusta ei jää tolkullisia muistikuvia. Esimerkiksi edellä mainitulla 100 km:n pyörälenkillä kuuntelin neljän tunnin ajan puheohjelmia. En muista niistä enkä tunnin välein tulleista uutislähetyksistä mitään.

Kun mieli tyhjenee ja kaikki keskittyy selviämiseen parhaillaan käsillä olevasta tilanteesta, seuraavasta, edessä olevasta ylämäestä tulee maailman tärkein asia. Prioriteettien keikahtaminen on niin suuri muutos, että vieläkin, vuorokausi lenkin jälkeen on kuin Hovilan Uuno kaikenlaisten "tärkeiden" asioiden vouhkaamisen keskellä. Mikä elämässä on loppujen lopuksi tärkeää? Ei mikään. Riittää, että on. Tässä. Nyt.

Pieni on kaunista, kun liikuntatapahtuma etenee. Kiinnittää huomiota nouseviin leskenlehtiin, erikoisen muotoisiin kallioihin, lintujen ääniin... Mieli asettuu niin, että kaikki ikäänkuin sulautuu pienten havaintojen kautta yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Jotkut vaeltajat pitävät kameraa mukanaan ja tallentavat upeita kuvia pienistä asioista.

Tie, pyörä ja kulkija ovat yhtä -kokemus tapahtuu lyhyelläkin pyörämatkalla, mutta erityisen voimakas tuo kokemus on silloin, kun voimia on riittävästi jäljellä ja aletaan olla viimeisellä kolmanneksella koko taipaleesta. Kokemus on hyvin hämmentävä, sillä matkalle on lähdetty arjesta, jossa minua kohti on aina ulkopuolinen maailma, toiset ihmiset kenties toiminnan ja vaikuttamisen kohteita jne. Yhteys oman tyyneyden keskipisteeseen saattaa olla mahdollinen vasta, kun erottelujen sijaan koetaan yhteys vailla rajoja.

Tämä kaikki vaivannäkö?

Tuntuuko siltä, että kuvaamani rehkiminen on turhaa? Samat kiksit, fiilikset, samatietoisuudet, kosmiset tietoisuudet saa paljon helpomminkin. Esimerkiksi asettumalla varjoon lukemaan hyvää kirjaa naukkaillen hyvää viiniä.

Olen varma, että jos kiksit ja vastaavat olisivat kaiken tarkoitus, omalta mukavuusalueelta ne löytyvät heti ja helposti. Kestävyysliikunnassa on siis oltava kyse vielä jostakin aivan muusta.

Kyllä. Muusta on lopulta kyse. Eikä se muu ole omanarvontunnon vahvistuminen, energiatason kohoaminen, onnistumisen riemu tai pitkään jatkuva mielihyvän kokemus. Näitä tapahtuu kestävyysliikunnassa, ne ovat välttämättömiä hyviä.

Mistä siis on kyse?

Sen löytää jokainen kestävyysliikunnan aloittanut. Takaan, että kaikki löytävät etsimättä.

Todella vaativia esimiestyön pyörteitä

Mitä ajattelet seuraavasta tapauksesta?
Tapaus: A.1. Organisaatio, strategia, esimies sitouttamistehtävässä
Meillä talossa sanotaan juhlapuheissa, että jokainen tietää talon strategian ja tekee työtään asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Tosiasiassa monet työntekijät vähät välittävät strategiasta ja elleivät naureskele sille, vaikenevat kun aletaan puhua yhteisistä toimintalinjoista ja sitoutumisesta niihin. Tunnen esimiehenä olevani puun ja kuoren välissä. Tuntuu, että minäkin saan osani mitätöinnistä ja vähättelystä, kun strategiasta puhutaan. Myönnän myös, että en ole läheskään aina osannut olla kovin innostunut strategioiden esittelystä.

Toimintavaihtoehdot

* Yhden tähden ratkaisu: Esimies ihmettelee itsekseen johtoportaan sokeutta ja työntekijöiden välinpitämättömyyttä. Kun puheeksi ottaminen tuntuu ylivoimaisen hankalalta, hän päättää vaieta omista tulkinnoistaan ja sietää tilanteet, joissa strategia on otettava esille työntekijöiden kanssa.

* * Kahden tähden ratkaisu: Esimies pysähtyy pohtimaan, kuinka toimii seuraavan kerran paremmin, kun strategia pitää esitellä.

* * * Kolmen tähden ratkaisu:

Faktat - Esimies uskoo, että johtoportaan mielestä linkki strategioista arkeen toimii. - Esimies on tehnyt yleistyksen, että työntekijät eivät koe strategiaa omaksi. - Esimies kokee tilanteensa hankalaksi, kun hänen on esiteltävä strategia, jota hänen mielestään vähätellään työntekijöiden piirissä. - Esimies kipuilee, koska tuntee tarvetta olla lojaali työnantajaansa kohtaan ja toisaalta solidaarinen työntekijöitä kohtaan.

Uskomukset

- Strategialla voi parhaimmillaan olla myönteinen vaikutus organisaation tuloksiin. - Esimiehen oma panos on merkittävä siinä, miten työntekijät ottavat kopin strategiasta ja vaikuttavat siihen. - On mahdollista toimia esimiehenä niin, että nykyinen, esimiehen kuvaama apea tilanne muuttuu paremmaksi.

Haluttu vaikutus

- Strategian suhde arkeen realisoituu ja konkretisoituu - Esimies oivaltaa, mitä itse voi tehdä tilanteen muuttamiseksi

Toiminta

Esimies organisoi työpaikalle palaverin, pyytää mukaan oman esimiehensä ja yhdessä esimiehensä kanssa ottaa esille oman tulkintansa tilanteesta. Hän pyytää työntekijöitä kertomaan oman käsityksensä tilanteesta ja osallistumaan uusien ratkaisujen pohdintaan ja lupaa kertoa työntekijöiden parannusehdotukset johtoportaalle.

---

Jos haluat osallistua tämän tapaisten tapausten pohdintaan, klikkaa http://www.paaskyset.com/moodle/
ja kirjaudu Esimiesten idea- ja kokemuspajan käyttäjäksi. Tarvitset "kurssin" tunnuskoodin. Sen saat minulta sähköpostitse. Löydät spostiosoitteen edellä mainitulta sivulta.

Eli: ei muuta kuin kommentoimaan tällä foorumilla ja keskustelemaan Moodle-foorumilla. Ylläolevan kaltaisia tapauksia löytyy Moodlesta jo useita ja koko ajan lisää tulee.

Johtamiskäsityksistä

Keitä ne sankarit ovat? J. Karjalaisen kysymys Kuka se on se sankari tulee mieleen, sillä johtajat kertovat johtamiskäsityksistään ja osoittavat selvästi kuuluvansa Sankarijohtajiin tai olevansa Sankarillisen epätietoisia.

Tutustu johtamiskäsityksiin. Löydät linkin kotisivun oikeasta reunasta, totuuksista.

Jos haluat tulostettavan version, ota yhteys.
Olen kommenteistasi kiitollinen.

Odotan Sinulta apua. Mikä on Sinun johtamiskäsityksesi?

Johtamiskäsitys - mistä on kysymys?
Mikä on johtamiskäsityksesi?
Kysymys osoitetaan tavallisesti ihmisille, jotka hakeutuvat esimiestehtävään tai osallistuvat esimieskoulutukseen. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa käsitys johtamisesta.
Mistä silloin puhutaan, kun johtamiskäsityksestä puhutaan?
Odotan kommenttejasi, ennenkaikkea odotan omaa vastaustasi kysymykseen: Mikä on johtamiskäsityksesi?
Saan lähipäivinä - toivottavasti - lukea erilaisten ihmisten erilaisista johtamiskäsityksistä. Julkaisen aiheesta blogin Avainvaikuttajaksi työelämässä -tekstinä. Kuulet siitä erikseen.

Hitaan ajattelun kapineista

Hitaan ajattelun oppii siinä missä pilates hengitystekniikankin. Harjoittelemalla.


Päivät koostuvat tuokioista. Niissä ovat oman itsemme lisäksi mukana ehkä työtoverit, johtoporras, omaiset, sukua, naapureita, tuttavia... Tuokiot ovat kansoitettuja muutenkin. Rinnakkain ovat sisäiset pienet itsemme, nuori meissä, luvuttomat aikaisempien tuokioiden muistot, kenties historian tunnetut henkilöt. Metakka voi olla kova, jopa yli metelin, jota sisäinen dialogimme tuottaa kaiken aikaa.

Tuokio syntyy pohteen ympärille

Jokin asia alkaa askarruttaa. Siitä kehkeytyy pohde, pohtimisen kohde.

Tarvitaan viittä eri kapinetta päästäksemme ratkaisuun.

Tunnista on kapine, jossa kaikki aistit, vaistot ja kokemustiedot auttavat hoksaamaan, mistä on kysymys. Tunnistaminen on tapahtunut, kun höttöiset uskomuksemme korvautuvat konkreetilla, realistisella asiatiedolla.

Tunnusta on työkalu, jolla on paitsi tiedollinen myös eettisen vastuun ulottuvuus. Tunnustamisen huomaa siitä, että tulee toimeen häpeänsä kanssa.

Havahdu on paitsi kapine muutokseen myös intohimoja herättävä keidas arjen tuokioiden keskellä. De Mello, havahtumisen filosofi epäilee, ettei meistä ole havahtujiksi. Tuttu ja turvallinen jumittuminen näille sijoille on riskitön ja mukava vaihtoehto. Havahtunut ihminen tulee takaisin maan päälle jakamaan Lasaruksen kohtaloa. Carlos Castanedan kuvaukset Etelä-Amerikan intiaanien poppamiesten toimintatavoista vahvistavat de Mellon väitteen. Jotta havahtuisimme, jonkun pitäisi täräyttää meitä lapaluiden väliin äkkiarvaamatta, silloin kun vähiten odotamme moista.

Luovu on kapine, jonka avulla lakkaamme tekemästä niinkuin olemme tottuneet aikaisemmin tekemään. Luopuminen on tapahtunut, kun suremme menetystä. Surussa ei ole marttyyriutta tai uhrin osaan vajonneen imelää itsesääliä. Suru on kirkas kuin kirnupiimän hera.

Harjoittele -kapineen avulla ratkaisu viedään osaksi tavallista tuokioista koostuvaa elämää. Moni haluaa, että ratkaisut tulevat heti voimaan. Mutta useimmat ratkaisut eivät ole tikkukaramelleja tai pikaliimoja, jotka löytyvät kaupasta heti ja vaikuttavat nopeasti.

Keskittyminen hitaan ajattelun suuri salaisuus

Mikään viidestä kapineesta ei toimi, jos meiltä puuttuu keskittymisen taito. Roger-Pol Droit tarjoaa teoksessaan (Droit, Roger-Pol. 2002. Kuori omena päässäsi – 101 arjen filosofista harjoitusta. Tammi, Helsinki.) useita mahdollisuuksia lisätä keskittymiskykyä.

Kuori mielikuvitusta käyttäen omena päässäsi. Jos kykenet pääsemään loppuun saakka, sielusi silmien edessä on puoli metriä omenankuorinauhaa ja herkullinen kuorittu omena. Tavallisesti stressi, kyvyttömyys keskittyä ja päässä vellova sisäinen dialogi estävät kuorimasta paria senttimetriä enempää. Sitäkin voi kokeilla, että juoksentelee kovaa vauhtia hautausmaalla tai kutsuu tyhjässä huoneessa omaa itseään etunimellä esimerkiksi 1561 kertaa.

Harjoittelemalla oppii. Hitaan ajattelunkin.